Schmardenin taistelu

 

 Schmarden - kylä ja taistelu

Schmardenin taistelusta tulee 25.7.2001 kuluneeksi 85 vuotta. Tässä kertomus tuosta taistelusta.

Nuorukaisia Saksaan

Venäjän ja Saksan ajauduttua sotaan vuonna 1914 osa Suomen itsenäisyysliikkeestä näki, että on koittanut mahdollisuus maamme irroittamiseksi Venäjän yhteydestä. Koska itsenäistymiseen katsottiin tarvittavan omaa aseellista voimaa, päätettiin lähettää nuoria miehiä ulkomaille sotilaskoulutukseen. Ruotsin kieltäydyttyä päätettiin kääntyä Saksan puoleen. Helmikuusta 1915 alkaen siirtyi lähes 2000 vapaaehtoista salaa viranomaisilta Ruotsin kautta Saksaan. Toukokuuhun 1916 saakka suomalaisjoukkoa koulutettiin Lockstedtin leirillä Hampurin luoteispuolella. Suomalaisista muodostettu joukko sai nimekseen Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Se siirrettiin Saksan itärintamalle kesäkuun alussa 1916. Kun vapaaehtoisjoukkoa syyskuussa 1915 ryhdyttiin laajentamaan ja organisaatiota muutettiin, muodostettiin myös pioneeriyksikkö. Pioneerikomppania vastasi pioneerikoulutuksesta ja -toiminnasta aina helmikuussa 1918 tapahtuneeseen jääkärien kotimaahan lähtöön saakka. Tämä Lockstedtin harjoitusjoukon pioneerikomppania, myöhemmin PionK/JP 27, oli ensimmäinen suomalainen pioneeriyksikkö.

Schmarden

Jääkäripataljoona 27 otti 11.-12.6.1916 rintamavastuun pienen Missejoen varrelta. Kiväärikomppaniat ja konekiväärikomppania ryhmittyivät neljän kilometrin leveydelle etulinjaan. Tykistöjaos, pioneerikomppania sekä esikunta ja huolto-osat jäivät taaemmas. Kesäkuun lopun ja heinäkuun alkupuolen ajan pioneerit rakensivat kenttävarustuksia koko pataljoonan alueelle. Tilanne JP 27:n vastuualueella oli tänä aikana suhteellisen rauhallinen, kuitenkin venäläinen tykistö ampui ajoittain voimakkaastikin ja käytiin joitakin partiokahakoita. Pataljoonasta kaatui ensimmäinen jääkäri jo 13.6., mutta pioneerikomppania säilyi tappioitta aina heinäkuun lopulle.

Aamulla 23.7.1916 pioneerikomppania lähti marssille saatuaan käskyn tukea saksalaisen pataljoonan hyökkystä Schmardenin kaistalta 25 kilometriä JP 27:n asemista luoteeseen. Osa komppaniasta, lähinnä saksalaiset aliupseerit ja huoltomiehistö, jäi ryhmittymisalueelle. Schmardeniin lähti luutnantti Bassen johtamana kaikkiaan 187 suomalaista ja muutamia saksalaisia upseereita. Yö 23.-24.7. ja seuraava päivä vietettiin Salessa, noin 7 kilometriä taistelupaikasta luoteeseen. Illalla 24.7. siirryttiin vihollisen tähystykseltä suojassa Skudren talolle, jossa pioneerit jaettiin saksalaiseen jääkäripatalioonaan. Syynä tähän jakoon oli ilmeisesti pioneerien erikoiskoulutus ja toisaalta puutteellinen taistelukokemus. Kuhunkin saksalaiseen jääkäriryhmään tuli 2-3 suomalaista, jotka pitivät järjestelyä epäluottamuksen ilmaisuna.

Isku venäläisten asemiin

Tunti ennen puoltayötä hyökkäysosasto marssi etulinjaan, missä lopullisesti ryhmityttiin. Venäläiset olivat tällä kohden rakentaneet eteentyönnetyt asemat, jotka piti tuhota. Hyökkäysosaston oli määrä edetä kahtena portaana, joista ensimmäinen valtaisi venäläisten asemat ja etenisi 500 metriä niiden taakse suojaamaan, jotta toinen porras voisi tuhota vallatut asemat. Täsmälleen keskiyöllä ensimmäinen taisteluporras ylitti oman rintavarustuksen pistimet kiinnitettyinä ja jatkoi etenemistä linjassa, miehet kahden askeleen välein. Yö oli varsin pimeä, mutta liike tiheässä heinikossa aiheutti äänekkään kahinan, joka herätti pian vihollisen vartiomiesten huomion. Venäläiset avasivat nopeasti yltyvän kivääri- ja konekivääritulen, johon pian yhtyivät myös kranaatinheittimet ja tykistö. Hyökkääjät jatkoivat etenemistä syöksyen ja vastasivat tuleen vain vähäisessä määrin. Pimeässä joukot sekoittuivat ja yhteydet katkeilivat. Bertil Pauligin päiväkirjan mukaan oikean sivustan 2. K/Res.JP 1 hajaantui melkoisesti oikealle 4.K:n jäätyä lähtöasemiin. Keskustassa 3.K pääsi käsikähmään venääisten kanssa, jolloin käytiin rajuja pistintaisteluja ja otettiin vankeja. Pioneereista kunnostautuivat jääkärit Indola ja Sakko sekä ryhmänjohtaja Sarlin ottamalla yhteensä viisi vankia. Suomalaiset toimivat muutoinkin rohkeasti ja etenivät monin paikoin saksalaisten etupuolella.

Irtautuminen

Irtautuminen takaisin lähtöasemiin oli vaikeaa, koska muun tulituksen lisäksi molempien osapuolten tykistöt ampuivat välialueelle. Pioneerikomppanian lääkintämiehet kantoivat sekä saksalaisia että suomalaisia haavoittuneita turvaan saaden ripeydestään myöhemmin runsaasti kiitosta. Suomalaisten tappiot verrattuna saksalaisten vastaaviin olivat yllättävän pienet. Jääkäri Kinnunen kaatui ja yhdeksän suomalaista haavoittui suhteellisen lievästi. Jääkäri Fält oli kateissa kolme päivää, kunnes hän harhaili toisen silmänsä menettäneenä saksalaisten asemiin. Hän ei toipunut haavoittumisestaan, vaan kuoli myöhemmin sotilassairaalassa. Taistelun jälkeen pioneerikomppania oli vielä muutaman tunnin etulinjan miehityksenä ennen paluutaan Saleen lepäämään. Illalla 27.7. pioneerit palasivat Jääkäripataljoona 27:n yhteyteen Missejoen kaistalle, jossa jatkui asemasota. Elokuun lopulla pataljoona ryhmitettiin uusiin asemiin Riianlahden rannalle, koko itärintaman pohjoisimpaan paikkaan. Monien vaiheiden jälkeen suomalaiset siirrettiin maaliskuussa 1917 Libauhun (nykyinen Liepaja) lisäkoulutukseen ja odottamaan paluumahdollisuutta kotimaahan. 13.12.1918 Jääkäripataljoona 27 hajoitettiin ja jääkärit lähtivät meritse Vaasaan muodostamaan omalta osaltaan itsenäisen Suomen armeijaa.


Schmardenin taistelun merkitys

Vaikka venäläisten eteentyönnettyjen asemien tuhoaminen ei ilmeisesti täysin onnistunutkaan, Schmardenin taistelulla oli monia vaikutuksia suomalaisille pioneereille. Jääkäripioneerien saksalaiset esimiehet aina kenraaliluutnantti Wynekeniin asti kiittivät suomalaisten osuutta taistelussa. Pioneerikomppaniassa jaettiin erityisesti ansiotuneille useita II luokan rautaristejä. Jääkäripataljoona 27:n sisällä pioneerit saavuttivat kunnioitetun, ehkä hieman kadehditun aseman. Vaikka jääkärit joutuivatkin itärintamalla monenlaisiin tehtäviin, niin suurempaan hykkäystaiteluun suomalaisia ei Schmardenin lisäksi osallistunut. Pioneerien menestyminen lähes puhtaasti jalkaväkitaitoja edellyttäneessä tehtävässä antoi mukana olleille itseluottamusta, joka oli eduksi luotaessa itsenäisen Suomen pioneeriaselajia. Lieneepä vieläkin Schmardenin perintö osaltaan vaikuttamassa siihen, että aselajissamme on kunnia-asiana hallita hyvin myös jalkaväen taidot.